Kiitos, kun tulit tutustumaan Humalojan kylän uuteen vasta julkaistuun sivustoon. Parin kuukauden intensiivinen työ on takana.

Valitettavsti työ on vielä osittain kesken. Kuten huomaat monen otsikon alla on vielä tyhjää. Täydennetään sivustoa yhdessä. Minulle voi lähettää kirjoituksia sivutolle lisättäväksi. Ei haittaa vaikka kirjoitus olisi hieman keskeneräinenkin, voin täydentää sitä tarvittaessa.

Pulaa on myös kuvista.  Uudet ja vanhat valokuvat kylän tapahtumista ja kylämaisemista ovat tervetulleita. Varsinkin haluaisin enemmän sekä uusia ja vanhoja näkymiä kylän eri osista. Kuviin laitan tiedon kuvaajasta, jos sellainen tieto on saatavilla. Tällä hetkellä kuvat ovat pääasiassa allekirjoittaneen ottamia.

Kokonaisuutena haluaisin, että kuvissa ja teksteissä näkyisi muidenkin kädenjälki eikä pelkästään allekirjoittaneen.

Terveisin webmaster Veli Luukkonen